Panosta aivojen toimintaan ja hyvinvointiin

AIVOIHIN PANOSTAMINEN KANNATTAA

Moderni elämäntyyli on mullistanut sen, miten käytämme aikaamme ja aivojamme. Teknologia tuo paljon hyviä asioita elämäämme, mutta se myös muuttaa käyttäytymistämme. Informaatiota on saatavilla jatkuvasti, ja meillä on kännykät, tietokoneet ja muu viihde-elektroniikka, joiden kanssa vietämme paljon aikaa.

Tuntuu, että koko ajan on kiire ja täytyy suorittaa. Helposti tulee venytettyä iltaa ja herättyä taas aikaisin töihin, jolloin emme oikein koskaan lepää kunnolla. Kehomme on suunniteltu toimimaan niin, että päivä jaksottuu aktiivisiin ja levon täyttämiin osiin. Nykypäivänä se ei välttämättä toteudu, ja aivot kärsivät tästä erityisen paljon.

Yhä useampi meistä tekee työtä, jossa aivojen osuus korostuu. Pitää olla tehokas ja tuottelias samalla, kun on luova ja sosiaalinen. Vauhti on hurja, ja aivomme ovat kovilla.

Panosta aivoihin

Ensimmäinen asia, johon kannattaa panostaa, kun aivot ovat kovilla työn tai opiskelun takia, on uni. Uni on kaikista asioista se tärkein. Unen aikana aivomme prosessoivat, järjestelevät ja lajittelevat päivän aikana oppiamme asioita. Se tallentaa ne pitkäkestoiseen muistiin, mutta se myös heittää osan mieleen kertyneestä aineistosta roskiin. Unen REM-vaihe eli unennäkövaihe on se, jolloin aivot hoitavat tätä tärkeää tehtävää. Unta kannattaa arvostaa, sillä ilman sitä aivomme ja kehomme eivät ehdi palautua.

Ravitse aivoja

Tunnemme kaikki sanonnan ”olet sitä, mitä syöt”, ja se pätee myös aivojen hyvinvointiin. Ravinnon laadun merkitys kehomme ja aivojemme toiminnalle on erityisen tärkeää. Mikäli ravinto on liian yksipuolista, kehoomme voi kehittyä häiriöitä, jotka johtuvat tärkeiden ravintoaineiden puutoksesta. Laadukkaat hiilihydraatit, proteiini ja rasvat sekä vitamiinit, hivenaineet ja kasviksista saatavat antioksidantit vaikuttavat kaikkeen: muistiin, oppimiseen, ajatteluun ja mielenterveyteen.

Kotiruoan merkitystä aivojemme ravitsijana ei pidä sivuuttaa. Kun syömme kunnon aterioita ja terveellistä perusruokaa, joka sisältää kasviksia ja marjoja, luonnollisia rasvoja ja kalaa, ravitsemme kehon lisäksi myös mieltämme. Jatkuvan napostelun sijaan tulisi keskittyä syömään säännöllisin väliajoin ravitsevaa perusruokaa.

Herkuttelun psykologinen vaikutus meihin on iso.Herkuttelua ei kannata poistaa kokonaan ruokavaliosta. Itse tehty vihannes-marjasmoothie tai pieni pala tummaa suklaata voi hyvin korvata karkit, sipsit ja muut teolliset naposteltavat.

Tuuleta aivoja

Moderni elämäntyylimme on vaikuttanut myös siihen, miten paljon tai vähän liikumme. Kun keho on liikkumatta, se vaikuttaa meihin enemmän kuin uskomme. Kun liikumme, verenkierto vilkastuu, muisti virkistyy ja pystymme keskittymään asioihin paremmin. Kun keho on väsynyt liikkumisesta, se myös osaa vaatia unta, ja näin keho sekä aivot jaksavat paremmin.

Jokainen meistä voi liikkua. Liike ei ole sama kuin liikunta tai himourheilu. Kävely ja se paljon puhuttu arkiliikunta antavat keholle paljon. Aivomme tarvitsevat happea, ja kehomme on tottunut tuomaan sitä niille verenkierron välityksellä. Jos emme liiku, emme hengitä erityisen tehostetusti eivätkä aivot eivät pääse nauttimaan hapen tuomasta hyödystä.

Aivot pitävät haasteista, olivat ne sitten pitkäjänteisyyden kehittämistä tai uusien asioiden oppimista. 


Clear Brain™ -tuotteemme helpottaa aivoihin panostamista. Clear Brain™ tukee aivojen suorituskykyä ja muistia. Se helpottaa keskittymistä ja uuden oppimista. Siitä on myös hyötyä asiantuntijatehtävissä missä aivot ovat pääasiallinen työväline.

Copyright © 2017 New Nordic Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.